torstai 28. kesäkuuta 2012

Puolivälissä mennään!

Ensimmäinen virallinen kesäkuukausi on pian takana päin, ja lomat näkyvät luonnollisesti myös aktiivisuusmäärissä. Lomalla on hyväkin ottaa välillä hieman rennommin, ja toisaalta moni rentoutuu juuri mukavan liikunnan parissa. Kesäsäät eivät juuri vielä ole hellinneet, joten ainakin teemana ollut juoksu on ollut viileässä säässä jopa mielekkäämpää kuin auringon paahteessa.


Treenejä kesäkuulta on kertynyt melkein 450 tuntia, mikä on hieno suoritus. Pudotusta viime kuuhun on kuitenkin lähes puolella. Lomaa ja rentoutumistakin tarvitaan - ihannetilanne on, että sekä liikkumista että lepoa on sopivassa suhteessa.

Cramo Liikuttaa - kampanja puolivälissä

Helmikuussa alkanut liikunnalliseen elämäntapaan kannustava kampanjamme on nyt edennyt puoliväliin. Marraskuussa aktiivisin liikkuja kuittaa itselleen upean palkinnon ja sitä ennen joka kuukausi arvotaan mukavia tuotepalkintoja aktiivisten kesken. 


Tällä hetkellä tavoitellusta aktiivisuusmäärästä on saavutettu 33%. Katsotaan kurooko syksyn urheiluinnostus meidät kiinni tavoitteeseen. Niin tai näin, tärkeintä on liikkumisen ilo ja hyvä, pirteä olo! Tami Tammisen luennolla juuri käyneenä on kerrottava, että myös hänen luennollaan yksi tärkeimmistä tukipilareista menestykseen on se, että pitää huolta sekä fyysisesti kunnosta että henkisestä hyvinvoinnista. Tamin sanoin: "Kun liikut tunnin päivässä, saat päivääsi vähintään kaksinkertaisen määrän energiaa". Jokainen sohvanpohjalta lenkille kaivautunut tietänee sen urheilun jälkeisen hyvän olon, kun tulikin lähettyä, vaikka väsytti ja päätäkin jomotti.

Aurinkoista kesää kaikille! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Herättikö kirjoitus ajatuksia? Ilostuttaako, harmittaako tai jäikö jotakin epäselväksi? Kaikki kommentit ovat toivottuja, tervetuloa keskustelemaan!