Kysyin Cramo Urheiluakatemian nuorilta, mitä heidän elämäänsä kuuluu. Mäkihyppääjä Ossi-Pekka Valta on juuri kotiutunut armeijan harmaista ja pääsee jälleen täysillä kiinni treenaukseen ja vapaa-aikaan.
"Nyt on sitten sodat sodittu minun osalta. Armeija päättyi 1.6 Urheilukoulussa, Lahden Hennalassa. Olo on helpoittunut ja ''armeijan harmaat'' vaihtuu taas treeni- sekä vapaa-ajan vaatteisiin.
Tulevan kesän sävel on selvä: Treeniä, treeniä ja treeniä. Finnjumping teki maajoukkuevalinnat ja minä kuulun nyt B- maajoukkueeseen yhdessä Sami Niemen, Sami Heiskasen ja Jarkko Määtän kanssa. Kuljemme tulevan vuoden A- maajoukkueen mukana, jossa taas on Ville Larinto, Janne Happonen, Anssi Koivuranta ja Olli Muotka. Molempien ryhmien valmentajana toimii Pekka Niemelä. Olemme yhtä maajoukkuetta kaikki 8 urheilijaa ja tulemme leireilemään ja kilpailemaan ympäri maailmaa yhdessä. Kesällä tarkoituksena on kierrellä myös Kesä Maailmancupin kilpailuja ympäri ämpäri."
Tämä kevät on ollut poikkeuksellinen verrattuna aiempiin, sillä taukoa harjoittelusta ei ole pidetty aiempien vuosien malliin. Ossi-Pekka kertoo:
"Fysiikkaa ollaan treenattu kovin ja ohessa paljon muutakin, tarkoituksena olisi että loppukesällä kilpaillaan maailmalla kesä GP:llä ja kohti talvea alamme keventämään harjoituksia sekä irroittelemaan herkkyyttä kropasta."
Hyppykausi maajoukkueella on alkanut Lahdessa 23.5, josta se jatkui viikon leirillä Viron Otepäässä. Kuluneella viikolla treenattiin Kuopiossa maajoukueleirillä hyppyjen ja fysiikkaharjoitusten parissa.
"Hyppääminen maistui hyvälle niin kuin aina ja myös näyttikin siltä" Ossi-Pekka hehkuttaa. "Näillä kuvioilla on hyvä potkaista kesä käyntiin ja kohti uusia haasteita"
Toivotamme onnea ja menestystä sekä suotuisia tuulia Ossi-Pekalle!
Lue lisää Cramo Urheiluakatemiasta ja Ossi-Pekka Vallasta Cramo.fi - sivustolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Herättikö kirjoitus ajatuksia? Ilostuttaako, harmittaako tai jäikö jotakin epäselväksi? Kaikki kommentit ovat toivottuja, tervetuloa keskustelemaan!