keskiviikko 29. elokuuta 2012

Taitoluistelija Justiina Niemi harjoittelee kovaa ja valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin

Taitoluistelija Justiina Niemen kesä on sujunut kovien treenien merkeissä. Koulun loppumisen jälkeen hän vietti 5 viikkoa leirielämää. Erityisesti Ruotsin 2 viikon leiristä jäi paljon käteen:

"Säfflen leirillä valmensi Olympiavalmentaja Evgueni Loutkov yhdessä vaimonsa ja venäläisen jäätanssijan kanssa. Heiltä sain lukuisia kallisarvoisia oppeja. Jään ulkopuolella meillä ei ollutkaan pelkkää perinteistä oheisharjoittelua vaan Taekwondoa, jota en ollut kokeillut ennen" Justiina kertoo leirin kulusta.

Justiina ja valmentajat Evgueni Loutkov ja Galina Loutkova
Heinäkuun lopussa Justiina palasi arkirytmiin, kun omat harjoitukset alkoivat Laaksolahden jäähallissa ja Reebok- arenalla Leppävaarassa.

"Harjoitukset ovat lähteneet todella lupaavasti käyntiin ja olenkin saanut useampia kolmoishyppyjä sujumaan" taitoluistelijalupaus kertoo innoissaan.

Pelkkää harjoittelua syksy ei kuitenkaan tule olemaan, sillä syyskuun aikana Niemeä odottaa useammat ylioppilaskirjoitukset. Treeneistä jäävä vapaa-aika kuluukin nyt tehokkaasti kirjoituksiin valmistautuessa. Tsemppiä Justiinalle syksyn haasteisiin ja treeneihin!

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Petrus Laulumaan kunto lupaa hyvää

Kymmenottelija Petrus Laulumaa on viettänyt pienen hetken lomaillen hurjan hienon kevään jäljiltä. Kevätkauden viimeisestä kilpailusta tarttui nimittäin mukaan ensimmäinen finaalipaikka permannon maailmancup - osakilpailusta ja hieno 7. sija finaalissa! Myös hyppykarsinnan onnistumiset johtivat finaalipaikkaan ja 8. sijaan.

Nämä hienot tulokset lupaavat hyvää tulevalle kaudelle, jonka ensimmäinen kilpailu kisataan syyskuun lopussa. Sitä ennen Petrus käy treenileirillä Pietarissa ja kirjoittaa viimeiset aineet ylioppilaskirjoituksissa. Toivotamme onnea ja menestystä tuleviin haasteisiin ja kilpailuihin!

Voit seurata Petrus Laulumaan kuulumisia myös twitterissä.

Petrus Laulumaa permannolla:


tiistai 14. elokuuta 2012

Uimari Melina Heikkinen: Korkeanpaikanleiriä ja ylioppilaskokeita

Cramo Urheiluakatemian uimarilla Melina Heikkisellä on ollut menestyksekäs kesä. Heinolan Iskua edustava Melina sijoittui heinäkuussa käydyissä SM-kilpailuissa loistavasti: 3 finaalipaikkaa, joista tuomisina kaksi viidettä sijaa 50m ja 100m perhosuinnista. Lisäksi Melina ui hienosti oman ennätyksensä 50 metrin selkäuinnissa.

"En pitänyt lainkaan lomaa harjoittelusta, koska olin saanut niin hyvän rytmin harjoitteluun keväällä ja alkukesästä. Altaasta pidin kuitenkin taukoa 3 viikkoa ja keskityin sillä välillä saliharjoitteluun ja aerobisiin juoksulenkkeihin" Melina summaa kesän kulkua.


"Nyt olen tehnyt kevyitä taito- ja tekniikkaharjoituksia altaassa sekä hieman kovempaa saliharjoittelua. Uinti maistunut tosi hyvin ja intoa vaikka mihin!" Melina jatkaa.

Seuraavaksi Melinalla on vuorossa korkeanpaikanleiri, jonne uimarilupaus lähtee torstaina ja palaa suoraan syyskuun ylioppilaskirjoituksiin. Vähäisen vapaa-aikansa leirillä nainen kuluttaa psykologian, terveystiedon ja englannin pänttäämiseen. Toivotamme Melinalle tsemppiä syksyn haasteisiin!

perjantai 10. elokuuta 2012

Etsitkö optimaalista kunnon kohottajaa? Crossfit voi olla ratkaisu.

Kaipaatko monipuolista, vaihtelevaa treeniä, joka irrottaa takuuvarman hien ja kunto kasvaa kohisten? Oletko jo tutustunut Crossfitiin?

Crossift on kuntoilumuoto, joka kehittää tasaisesti kaikkia fyysisiä ominaisuuksia. Siihen kuuluu lihasvoima-, kestävyys-, nopeus- ja notkeusharjoituksia (Lähde: Wikipedia).

Ideana on karsia kaikki turha pois, ja tehdä lyhyt, mutta optimaalisen tehokas treeni. Kun treeni tehdään ilman taukoja, kaikki löysäily sarjojen välissä jää pois ja treeni tehostuu huomattavasti.

 

Crossfit vahvistaa koko kehoa kauttaaltaan; ehkä tehokkaammin ja monipuolisemmin kuin mikään muu treenimuoto. Sitä voi harjoittaa Crossfit - saleilla useissa kaupungeissa ympäri Suomen. Aloittaminen vaatii on-ramp -alkeiskurssin, jotta liikkeet tulee tehtyä teknisesti oikein. Treeniin ei kuitenkaan tarvitse salia; kun tekniikka on hallussa, voi treenin hyvin suorittaa vaikkapa puistossa. KuntoPlus -lehden sivuilta voi ladata harjoittelupäiväkirjan, jossa on neljä treeniä kehon vahvistamiseen kauttaaltaan Crossfit - hengessä. Lue lisää!

Suosittelen lajia erityisesti niille, jotka ovat käyneet vuosiakausia salilla sen suurempaa kehitystä aikaansaamatta. Laji sopii kuitenkin ihan kaikille, jotka haluavat kohottaa kuntoaan, kunhan tekniikka on kunnossa.

torstai 2. elokuuta 2012

Hei hei heinäkuu - voittajalle sykemittari

Hei Hei heinäkuu ja tervetuloa elokuu! Yksi kuukausi on jälleen takana; aika rientää!

Heinäkuun voittajaksi arvottiin Pasi Lautamäki; hurjasti onnea! Olet sykemittarin uusi, onnellinen omistaja. Esimerkiksi juoksutreeneissä sykemittari on loistava kaveri: kannattaa lukea aiempi kirjoitus sykealueista ja juoksun aloittamisesta täällä.

Heinäkuussa cramolaiset treenasivat 814 tuntia; aktiivisten käyttäjien kesken noin 4,5 kertaa viikossa.

Tästä on hyvä jatkaa kohti syksyä, mutta nautitaan vielä kesän lämpimistä keleistä, joita näyttää onneksi vielä olevan jäljellä.

Muistakaa kertoa liikunnallisille ystävillenne myös Cramo Finland - julkisesta ryhmästä, jonne kuka tahansa voi liittyä. Aktiivisten kesken arvotaan Midnight Run - osallistumispaketti, johon kuuluu osallistuminen tapahtumaan sekä majoitus. Osallistuminen vaatii kirjautumista HeiaHeia -palveluun ja liittymistä "Cramo Finland" - ryhmään tämän jälkeen.

Liikunnan iloa kaikille!