tiistai 6. marraskuuta 2012

Syys- ja lokakuun aktiivisimmat Cramolaiset

Syys- ja lokakuun arvontoihin olimme saaneet HeiaHeian aktiivikäyttäjiksi useita uusia nimiä. Arvonnassa aktiivisimmaksi nousivat syyskuussa Anneli Hirvonen ja lokakuussa Dick Ljungberg -paljon onnea molemmille reippailijoille!

Mistä lisää aktiivisuutta viikkoon?

Työ, perhe, ystävät, muut kuin liikuntaharrastukset. Siinäpä sovittelemista, jotta nykypäivän liikuntasuositukset täyttyisivät. 

Tämän hetken liikuntasuositus: "Kaikille 18–64-vuotiaille suositellaan joko reipasta kestävyysliikuntaa ainakin 2 tuntia 30 minuuttia viikossa (esimerkiksi viidesti viikossa 30 minuuttia) tai rasittavampaa liikuntaa tunti 15 minuuttia viikossa (esimerkiksi kolmesti viikossa 25 minuuttia). 30 minuutin liikunta voidaan jakaa myös useampiin, vähintään 10 minuutin jaksoihin." kertoo Terveyskirjaston artikkeli

2 tuntia 30 minuuttia voi kuulostaa paljolta, mutta kun jakaa sen pienempiin paloihin; esimerkiksi työmatkoihin kävellen/pyöräillen, suositus tulee yllättävän nopeasti täyteen. Aina kannattaa myös muistaa positiivinen ajattelu: pienikin liikunta on parempi kuin ei liikuntaa lainkaan! Kannustan jokaista raivaamaan kalenterista tilaa vähintäänkin hyötyliikkumiselle ja etsimään sekä löytämään sen itselle mieluisen tavan olla aktiivinen.

Liikunnallista syksyä! 

maanantai 24. syyskuuta 2012

Haastattelussa MidnightRunin nopeimmat cramolaiset

Ensimmäinen Midnattsloppet - tapahtuma järjestettiin Tukholmassa jo vuonna 1982. Ajatus tapahtumasta lähti mietintään harjoituslenkillä 70-luvun lopussa. Pääidea oli yhdistää urheilua ja kulttuuria yhteen karnevaalimaisesti. Nyt lähes 30 vuotta myöhemmin tämä Tukholmasta lähtöisin oleva 10 km juoksu juostaan vuosittain myös Göteborgissa, Kööpenhaminassa sekä Helsingissä.

Tänä vuonna MidnightRun juostiin Helsingissä 1.9.2012. Cramo oli yksi tapahtuman yhteistyökumppaneista, ja tapahtuman ainutlaatuiseen tunnelmaan ja juoksuun osallistuikin useita cramolaisia. Tavanomaisista juoksutapahtumista MidnightRun eroaa eritoten siinä, että juoksemaan lähdetään yötä vasten.  Ensimmäiselle lähtöryhmälle lähtölaukaus kajahtaa klo 21.


Katriina Viita nopein nainen


Onneksi olkoon Katriina, juoksit Cramon naisista nopeimman ajan 00:55:59. Onko juoksu ykkösharrastuksesi vapaa-ajalla? Mitä muita lajeja harrastat?

-Kiitos paljon, tämäpä tuli yllätyksenä! En nimittäis harrasta lainkaan juoksua vaan kovana kilpailijana lähdin katsomaan kuinka pärjään. Olen viimeksi juossut näin pitkän matkan kolme vuotta sitten toisessa juoksutapahtumassa. Päälajini on crossfit, joka koostuu monipuolisesti mm painonnostosta, toiminnallisista harjoituksista ja voimistelusta, joista kootaan intensiivisiä harjoitteita. Lisäksi treenaan liikkuvuutta ja tilaisuuden tullen käyn pilateksessa. 

Katriina jatkaa: "Juoksumenestykseen lienee syynä kesän hyötyliikuntapyöräilyt: käytännössä kesän kaikki matkat sujuivat pyöräillen. Parini kanssa olen kilpaillut harrastusmielessä myös seikkailu-urheilussa. Tämän lisäksi ohjaan yksilö- ja ryhmäliikuntaa muutamana iltana viikossa, joten kyllä liikunta on minulle enemmän kuin harrastus - se on elämäntapa.

MidnightRun juostiin pimeässä ja kosteassa kelissä. Miten kaikki sujui?

-Sade taukosi pian lähdön jälkeen ja keli oli varsin mukava juosta. Valoilla ja ilotulitteilla luotiin mahtava tunnelma, jota täydensivät tsemppaavat katsojat. Ryhmässä juokseminen antoi imua omaan vauhtiin.

Mitä mieltä olet tapahtuman järjestelyistä?

-Mielestäni ne onnistuivat hyvin. Tankkauspisteitä oli tarpeeksi reitin varrella ja juoksun jälkeen sai hyvän eväspaketin kainaloonsa. Cramon omaan telttaan pääsi onneksi suojaan tuulelta ja sateelta.

Mikä olisi sinun ohjeesi juoksuharrastusta aloittelevalle?

-Aloita rohkeasti!

Sami Lyytinen parhaimmassa vedossa miehistä


Hienoa Sami, tuloksena mahtava aika 00:46:50, joka oli samalla cramolaisten nopein aika. 

Kuinka paljon juokset vapaa-ajalla ja mitä muuta harrastat?

-Juoksu ei ole ykköslajini, harrastan sitä noin kerran kahteen viikkoon. Hiihdin ennen kilpaa ja sen ohessa tuli paljon monipuolista kestävyysurheilua - kuten juoksua. Viimeisimmästä kilpastartista on jo kuitenkin n. 6 vuotta. Olen silti pitänyt yllä aktiivista liikkumista käyden kuntosalilla, talvella hiihtämässä ja uusimpina lajeina on tullut mukaan wakeboarding ja laitesukellus.

Miltä tuntui juoksu pimeässä ja ilmeisesti myös hieman kosteassa kelissä?

-Keli oli kisailtana vaativa, vettä satoi paljon, tuuli ja oli viileää. Pimeys ei haitannut, eikä sateinen kelikään enää lähtölaukauksen jälkeen, kun kroppa oli jo lämmennyt. Ennen matkan puoltaväliä sade onneksi jo lakkasi ja loppumatkan saimme nauttia raikkaasta sateenjälkeisestä säästä.

Olivatko tapahtuman järjestelyt onnistuneet?

-Tapahtuma oli hieno! Matkan varrella oli paljon kannustavia ihmisiä, musiikkia ja jopa ilotulitteita. Järjestelyt olivat onnistuneet vaativasta kelistä huolimatta

Jos saisit antaa yhden ohjeen juoksuharrastusta aloittelevalle, mikä se olisi?

-Kysymykseen voisin vastata näin: Löydä ilo urheilusta!

-------------------------------------------------------------------------------

Kiitos haastatteluista, ja mukavia treenejä!










tiistai 11. syyskuuta 2012

Elokuun voittajaksi SAMI TARHI!

Kuukausiarvonta on jälleen suoritettu, ja elokuun voittajaksi selviytyi Sami Tarhi. Paljon onnea!
Toimitamme sinulle liikuntaseteleitä palkinnoksi. Arvonta suoritetaan viiden joka viikolla aktiivisimman kesken arpomalla. Parhaimmillaan joka viikko TOP5 -liikkujiin kuuluva voi siis saada nimensä mukaan arvontaan peräti neljä kertaa .

Elokuussa cramolaiset treenasivat lähes tuhat tuntia,  keskimäärin vajaa 2 tuntia/vko. Aktiivisesti mukana olevat henkilöt sen sijaan innostuivat treenaamaan 7 tuntia viikossa!



Kampanjaa on jäljellä vielä kolmisen kuukautta, ja palkintoja on luvassa aktiivisille joka kuukausi. Kannattaa siis kirjata liikkumiset ylös. Myös hyötyliikunta lasketaan; pääasia on olla aktiivinen. Iloa syksyn treeneihin!

keskiviikko 29. elokuuta 2012

Taitoluistelija Justiina Niemi harjoittelee kovaa ja valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin

Taitoluistelija Justiina Niemen kesä on sujunut kovien treenien merkeissä. Koulun loppumisen jälkeen hän vietti 5 viikkoa leirielämää. Erityisesti Ruotsin 2 viikon leiristä jäi paljon käteen:

"Säfflen leirillä valmensi Olympiavalmentaja Evgueni Loutkov yhdessä vaimonsa ja venäläisen jäätanssijan kanssa. Heiltä sain lukuisia kallisarvoisia oppeja. Jään ulkopuolella meillä ei ollutkaan pelkkää perinteistä oheisharjoittelua vaan Taekwondoa, jota en ollut kokeillut ennen" Justiina kertoo leirin kulusta.

Justiina ja valmentajat Evgueni Loutkov ja Galina Loutkova
Heinäkuun lopussa Justiina palasi arkirytmiin, kun omat harjoitukset alkoivat Laaksolahden jäähallissa ja Reebok- arenalla Leppävaarassa.

"Harjoitukset ovat lähteneet todella lupaavasti käyntiin ja olenkin saanut useampia kolmoishyppyjä sujumaan" taitoluistelijalupaus kertoo innoissaan.

Pelkkää harjoittelua syksy ei kuitenkaan tule olemaan, sillä syyskuun aikana Niemeä odottaa useammat ylioppilaskirjoitukset. Treeneistä jäävä vapaa-aika kuluukin nyt tehokkaasti kirjoituksiin valmistautuessa. Tsemppiä Justiinalle syksyn haasteisiin ja treeneihin!

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Petrus Laulumaan kunto lupaa hyvää

Kymmenottelija Petrus Laulumaa on viettänyt pienen hetken lomaillen hurjan hienon kevään jäljiltä. Kevätkauden viimeisestä kilpailusta tarttui nimittäin mukaan ensimmäinen finaalipaikka permannon maailmancup - osakilpailusta ja hieno 7. sija finaalissa! Myös hyppykarsinnan onnistumiset johtivat finaalipaikkaan ja 8. sijaan.

Nämä hienot tulokset lupaavat hyvää tulevalle kaudelle, jonka ensimmäinen kilpailu kisataan syyskuun lopussa. Sitä ennen Petrus käy treenileirillä Pietarissa ja kirjoittaa viimeiset aineet ylioppilaskirjoituksissa. Toivotamme onnea ja menestystä tuleviin haasteisiin ja kilpailuihin!

Voit seurata Petrus Laulumaan kuulumisia myös twitterissä.

Petrus Laulumaa permannolla:


tiistai 14. elokuuta 2012

Uimari Melina Heikkinen: Korkeanpaikanleiriä ja ylioppilaskokeita

Cramo Urheiluakatemian uimarilla Melina Heikkisellä on ollut menestyksekäs kesä. Heinolan Iskua edustava Melina sijoittui heinäkuussa käydyissä SM-kilpailuissa loistavasti: 3 finaalipaikkaa, joista tuomisina kaksi viidettä sijaa 50m ja 100m perhosuinnista. Lisäksi Melina ui hienosti oman ennätyksensä 50 metrin selkäuinnissa.

"En pitänyt lainkaan lomaa harjoittelusta, koska olin saanut niin hyvän rytmin harjoitteluun keväällä ja alkukesästä. Altaasta pidin kuitenkin taukoa 3 viikkoa ja keskityin sillä välillä saliharjoitteluun ja aerobisiin juoksulenkkeihin" Melina summaa kesän kulkua.


"Nyt olen tehnyt kevyitä taito- ja tekniikkaharjoituksia altaassa sekä hieman kovempaa saliharjoittelua. Uinti maistunut tosi hyvin ja intoa vaikka mihin!" Melina jatkaa.

Seuraavaksi Melinalla on vuorossa korkeanpaikanleiri, jonne uimarilupaus lähtee torstaina ja palaa suoraan syyskuun ylioppilaskirjoituksiin. Vähäisen vapaa-aikansa leirillä nainen kuluttaa psykologian, terveystiedon ja englannin pänttäämiseen. Toivotamme Melinalle tsemppiä syksyn haasteisiin!

perjantai 10. elokuuta 2012

Etsitkö optimaalista kunnon kohottajaa? Crossfit voi olla ratkaisu.

Kaipaatko monipuolista, vaihtelevaa treeniä, joka irrottaa takuuvarman hien ja kunto kasvaa kohisten? Oletko jo tutustunut Crossfitiin?

Crossift on kuntoilumuoto, joka kehittää tasaisesti kaikkia fyysisiä ominaisuuksia. Siihen kuuluu lihasvoima-, kestävyys-, nopeus- ja notkeusharjoituksia (Lähde: Wikipedia).

Ideana on karsia kaikki turha pois, ja tehdä lyhyt, mutta optimaalisen tehokas treeni. Kun treeni tehdään ilman taukoja, kaikki löysäily sarjojen välissä jää pois ja treeni tehostuu huomattavasti.

 

Crossfit vahvistaa koko kehoa kauttaaltaan; ehkä tehokkaammin ja monipuolisemmin kuin mikään muu treenimuoto. Sitä voi harjoittaa Crossfit - saleilla useissa kaupungeissa ympäri Suomen. Aloittaminen vaatii on-ramp -alkeiskurssin, jotta liikkeet tulee tehtyä teknisesti oikein. Treeniin ei kuitenkaan tarvitse salia; kun tekniikka on hallussa, voi treenin hyvin suorittaa vaikkapa puistossa. KuntoPlus -lehden sivuilta voi ladata harjoittelupäiväkirjan, jossa on neljä treeniä kehon vahvistamiseen kauttaaltaan Crossfit - hengessä. Lue lisää!

Suosittelen lajia erityisesti niille, jotka ovat käyneet vuosiakausia salilla sen suurempaa kehitystä aikaansaamatta. Laji sopii kuitenkin ihan kaikille, jotka haluavat kohottaa kuntoaan, kunhan tekniikka on kunnossa.